Pentuja

Kultaisennoutajan pentuja odotetaan syntyvän heinäkuun alussa 2018!



Leijan (TK1, TK2, RTK3, BH, AVO EH Karvin Bright Diamond) ja Topin (NOU1, KÄY ERI2 SA Solargold Vintage Version) eli kultaisennoutajan pentue syntyy heinäkuun ensimmäisellä viikolla!

Pentueen sukutaulu Koiranetissä:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI41323/15&ReknoE=FI35959/11


Yhdistelmästä odotetaan sosiaalisia ja reippaita pentuja, joiden kanssa voi harrastaa monipuolisesti eri lajeja oman kiinnostuksen mukaan sekä käydä näyttelyissä. Pennut soveltuvat erityisesti aktiivisille ihmisille, joilla on aikaa ja halua viettää yhteisiä hetkiä koiran kanssa liikkuen ja halua panostaa kouluttamiseen erityisesti ensimmäisinä vuosina. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!



Leija on sosiaalinen, utelias, leikkisä, vilkas, kekseliäs ja aktiivinen kultainen - ihannekultaiseni! Leijan kanssa on ollut ihana myös treenata ja harrastaa, sillä sen kanssa on helppo kokeilla mitä tahansa harrastuslajia - Leija taipuu moneen menoon ja on aina yhtä innokas emännän lajikokeiluihin. Harrastuslajeiksi on valikoitunut TOKO ja Rally-toko, joissa ollaan edetty muun arjen mahdollistamaan tahtiin ja kisattu molemmissa lajeissa. Leijan kanssa on käyty myös muutamia kertoja hakutreeneissä, nuuskuteltu mejä -jäljellä (verijälki), piipahdettu Nosework treeneissä paikkaamassa toista koiraani, ja mm. sienikoirakurssilla (kanttarelli). Viimeisen vuoden osallistuimme Winnovan hajukoirakoulutukseen. Treenit jatkuvat hajukoulutuksen osalta edelleen - hajukouluttamiseen liittyy monen monta treenattavaa asiaa ja ulottuvuutta :-)

Mia -omistaja kuvaa Topia seuraavasti: Topi on erittäin energinen ja riistaviettinen nuorimies. Aina valmis toimintaan ja nauttii yhteistyöstä - ja nameista. On erittäin ahne ja lähes kaikkiruokainen. On vielä ajoittain malttamaton ja kerää kierroksia. Kotona osaa rauhoittua ja sen löytääkin aina jaloista nukkumasta. On kyllä heti menossa mukana, jos huone vaihtuu :) Topi on hyvin sopeutuvainen. Sen kanssa on helppo lähteä vaikka hotelliin yöksi tai laivaristeilylle. Pentuna kun se tuotiin kotiin katsasti se kämpän läpi ja oli kuin kotonaan. Yhtään ei itkenyt.  Taipumuskokeisiin ei pahemmin tarvinnut treenata. On niin innoissaan riistasta. Pupunkin nouti metsästä niin vauhdilla, ettei siinä ehtinyt edes kissaa sanoa. Tuomari kirjoittikin arvosteluun "suoriutuu helposti päivän tehtävistä" ja kehotti jatkamaan noutajien metsästyskokeisiin, ettei mene hyvä koira hukkaan. Sitä kohti tässä pikkuhiljaa edetään, kun saadaan malttia.UPDATE: Topi on geenitestattu GR-PRA1&2 ja prcd-PRA terveeksi ja iktyoosi kantajaksi. 



Leijan ja Topin pennut 2 viikkoa!

Pennut syntyivät 2 viikkoa sitten maanantaina. Ensin syntyi peräkkäin neljä urosta ja odottelin, että taitaa loputkin olla uroksia :-) viime...