Minusta

Olen Heli Väätäjä Tampereelta, tällä hetkellä neljän koiran omistaja ja huoltaja. Koulutustaustani on teknilliseltä alalta (IT). Nykyisin tutkin erityisesti eläimen, ihmisen ja teknologian vuorovaikutukseen liittyviä asioita. Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin sekä jalostusneuvojan perus- ja jatkokurssit.

Leijan 2016 pentueesta Kuura ja Roosa

Koirani tänään


Kultaisianoutajia minulla on ollut neljä, joista kaksi ensimmäistä urosta, ja kaksi viimeisintä narttua. Kotona asuu tällä hetkellä Leija (Karvin Bright Diamond). Leijan kasvattajan kasvattamasta ensimmäisestä pentueesta luokseni jäi aluksi Kuura (Karvin Vanilla Chococcino), joka muutti vuoden ikäisenä maalle Itä-Suomeen perhekoiraksi kuntouduttuaan kyynärtähystyksestä. Kuura nauttii nyt maatilalla perhekoiran vapaudesta liikkua omaan tahtiin, saaden rapsutuksia koko perheeltä ja ollen koko perheen lemmikki :-) Shetlanninlammaskoiria minulla on kaksi, Siru (Cimillan Aina Valpas) ja sen pentu Jade (Cimillan Gaia). Siru oli ensin sijoituksessa luonani ja olen myös liisannut Sirua jalostukseen kasvattajalleen kaksi kertaa. Lisäksi meillä asuu sijoituksessa lauman nuorimmainen, eli käyttölinjainen cockerspanieli Mimi (Wood-Nymph Meghan), joka on kymmenes koirani. Muut rodut, joita minulla on ollut, ovat lhasa apso, lapinporokoira ja coton de tuleaur.

Leijan 2016 pentueen kuvia
Sirun viimeisin (kolmas) ja Leijan ensimmäinen sen oman kasvattajan kasvattama pentue ovat syntyneet ja kasvaneet meillä kotona. On ollut iso ilo elää pentujen kanssa ensimmäiset viikot ja hoitaa niitä! Se on mahdollistanut pentujen kasvun seuraamisen syntymästä luovutusikään ja itselle jääneiden pentujen seuraamisen kasvuvaiheiden läpi nuoruuteen ja aikuisuuteen.

Kaikkien koirieni kanssa tavoitteeni on harrastaa koiran mukaan valittuja lajeja - eli pyrin etsimään koiralle sopivan ja sitä innostavan harrastuslajin. Omat tämänhetkiset harrastuslajini ovat TOKO, Rally-toko ja agility, joissa kaikissa kilpailen myös koirien kanssa. Lisäksi olen kouluttanut hajutyöskentelyyn koiriani, joista tällä hetkellä Leijan olen kouluttanut työkäyttötavoitteella Winnovan järjestämässä hajukoirakoulutuksessa työkoiraksi tähdäten ja harjoittelu jatkuu myös toisen koiran (Mimi) kanssa. Muitakin lajeja on kokeiltu (mm. haku, mejä), mutta aika ei ole useamman koiran kanssa riittänyt aktiiviseen kisaamiseen asti, yksittäisiä mejä-osallistumisia lukuun ottamatta.

Muu koiriin liittyvä taustani



Vuoden 2018 alusta lähtien toimin lisensoituna smartDOG testaajana. Olen myös koirien käyttäytymisen ja koulutustekniikan asiantuntija. Koutsaan muutamia treeniryhmiä viikossa mm. Koirakoutsilla sekä ajoittain paikallisissa yhdistyksissä. Olen vuodesta 2000 aktiivisesti kouluttautunut eläinten kouluttamisen alalla, mm. ongelmakoirakouluttajaksi. Tällä hetkellä olen mukana "Käyttäytymisanalyysiperustainen eläinkouluttajakoulutus" nimisessä täydennyskoulutuksessa Tampereen yliopistossa. Tavoitteena on suorittaa eläintenkouluttajan näyttötutkinto KPEDUn puitteissa.


MH-luonnekuvauksen kuvaajana (ylituomari) olen toiminut vuodesta 2016. Aloin vuonna 2012 kouluttautua toimihenkilöksi MH-luonnekuvaukseen, koska tieteelliseen tutkimukseen pohjautuva testi kiinnosti minua. Toimin aiemmin myös kultaistennoutajien oman luonnetestin tuomarina. Olen Kultainen Rengas - Golden Ring ry:n luonnetoimikunnan puheenjohtaja (2015-) ja Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunnan jäsen (2018-). Olen myös Kennelliiton Jalostuksen käyttäytymistyöryhmän jäsen vuoden 2018 alusta. Luonne ja käyttäytyminen sekä koirien hyvinvointi ovat siis lähellä sydäntäni :-)


Löydät lisää taustastani blogistani.



Leijan ja Topin pennut 2 viikkoa!

Pennut syntyivät 2 viikkoa sitten maanantaina. Ensin syntyi peräkkäin neljä urosta ja odottelin, että taitaa loputkin olla uroksia :-) viime...