Info pennunostajalle

Alustavan varauksen pentuihin voit tehdä noin viikko niiden syntymän jälkeen. Tiettyyn yksittäiseen pentuun ei voi tehdä varausta. Kasvattaja valitsee sopivan pennun kuhunkin perheeseen ja käyttötarkoitukseen 6-7vk iässä.

Alustavan varauksen yhteydessä sovimme päivän, jolloin tapaamme (ostajan koko perhe) ja keskustelemme kasvotusten pennun hankinnasta, arjesta koiran kanssa, perheen toiveista ja tavoitteista, koulutuksen periaatteista ja pennunostajan ja kasvattajan vastuista. Lisäksi käymme läpi mm. kyseisen pentueen jalostusvalinnat, rodun perinnöllisiä sairauksia ja kyseessä olevan pentueen riskejä sairastua. Tämä tapaaminen on yleensä noin 4 viikon kohdalla. Tapaamisen perusteella kummallakin - sekä ostajalla että myyjällä eli kasvattajalla - on oikeus vahvistaa yhteistyö tai vetäytyä yhteistyöstä ilman velvoitteita. Mikäli yhteistyö vahvistetaan pennun kauppaan tähdäten, ostaja maksaa pennusta varausmaksun.

Ensimmäisessä tapaamisessa on mahdollisuus pentujen ja emän tapaamiseen. Tämä tapaaminen on pennuille myös hyvä sosiaalistamistapahtuma ja pentuja samalla myös hieman koulutetaan niiden kehityksen tasolla.

Ostaja saa ensimmäisen tapaamisen yhteydessä mukaansa tutustumista ja pennun tuloa valmistautumista varten:
1. Ohjeet pennun tuloon valmistautumiseen, ruokinta-, rokotus-, madotusohjeet sekä ensimmäisiin viikkoihin liittyen muita ohjeita. Lisäksi käymme läpi kauppakirjan liitteen
2. Pentuaapinen -kirjan (Salme Mujunen, Koirataito)


Pennun luovutuksen yhteydessä allekirjoitetaan Suomen Kennelliiton "Sopimus koiran kaupasta" sekä liite, jossa kerrotaan mm. rodun perinnöllisistä sairauksista ja vioista

Toivon pennunostajana sinulta seuraavaa, kun haluat ostaa koiran kennelistäni:

1. Pennut myydään lemmikeiksi.

2. Koiraa ei saa myydä, eikä luovuttaa eteenpäin. Myyjällä on etuosto-oikeus koiraan.

2. Koira lonkka- ja kyynärniveltutkitaan sekä silmätarkastetaan ostajan toimesta 1-2 vuotiaana. Lisäksi toivon, että lonkka- ja kyynärkuvauksen yhteydessä selästä tutkitaan nikamien epämoitoisuus (VA) ja  välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV).

3. Koiraa käytetään vähintään kerran näyttelyssä. Kasvattaja voi auttaa esittämisessä, esittäjän etsimisessä ja trimmauksessa tai sen järjestämisessä. Tämä on tärkeää, jotta jälkeläisistä saadaan tietoa.

4. Koira MH-luonnekuvataan 1.5-3 vuotiaana. Tämä tieto auttaa myös jalostuksessa.

5. Jos koiraa aiotaan käyttää jalostukseen, a) sen tulee täyttää rotuyhdistyksen ja Kennelliiton asettamat terveys- ja luonne/käyttäytymisvaatimukset, b) pennut tulee rekisteröidä Kennelliittoon ja c) toivon, että jalostukseen käyttämisestä keskustellaan kanssani.

6. Koiran kasvattamisessa, kouluttamisessa ja pitämisessä käytetään nykyaikaisia humaaneja koulutusmenetelmiä ja käytäntöjä sekä noudatetaan Suomen eläinsuojelulainsäädäntöä.

Huomioithan, että koira on tunteva olento, joka muodostaa ihmiseen/ihmisiin pysyvän suhteen ja luottaa omistajaansa. Suhteen luomisessa ensimmäiset kuukaudet ovat erityisen merkittävät  ja kaikki  mitä pennun kanssa tänä aikana teet ja miten toimit vaikuttaa suhteeseen sekä koiran käyttäytymiseen. Tämä asettaa ihmiselle valtavan vastuun, joka jatkuu koko koiran eliniän, jopa 15 vuotta. Harkitsethan, että olet valmis sitoutumaan tähän suhteeseen ja elämäntilanteesi sopii koiran ottamiseen ja pitämiseen. Koiran pentu ei siis ole kokeilua varten - sen elämässä tämä vaihe on ainutkertainen - kuten myös sinulla pennun kanssa!

Koiralla on myös oikeuksia:  saada oikeudenmukaista ja reilua kohtelua, tuntea tunteita, saada huolenpitoa, kasvatusta, koulutusta, virikkeistämistä, ongelmanratkaisua, tehdä valintoja, liikuntaa, lepoa, omaa rauhaa,  sekä muodostaa sosiaalisia suhteita ja ylläpitää niitä vähintään lajitoverien ja ihmisten kanssa. Koiraa ei saa eristää.



No comments:

Post a Comment

Leijan ja Topin pennut 2 viikkoa!

Pennut syntyivät 2 viikkoa sitten maanantaina. Ensin syntyi peräkkäin neljä urosta ja odottelin, että taitaa loputkin olla uroksia :-) viime...